Poliisiauto rullasi aivan hiljaa lähelle kapakan ovea Rovaniemellä, juuri ennen sulkemisaikaa.
Samalla hetkellä horjui Aslak ulos ovesta, hän vaikutti olevan päässään hieman enemmän kuin lääkäri määrää, varsinkin kun auton avaimet kilisivät kädessä.
Poliisiautossa istuvat poliisit katselivat ihmeissään kuinka Aslak päättäväisesti taisteli itsensä parkkipaikalle, siellä hän kokeili avaimia ainakin viiteen eri autoon ennen kuin hän löysi oman autonsa ja pääsi vaivoin ratin taakse istumaan.
Siinä hän sitten istui ihan hiljaa käyttämättä mitään, sitten hän yllättäen käynnisti tuulilasinpyyhkijät ja sammutti ja uusiksi taas – oli aivan pilvetön taivas ja lämmin kesäilta.
Tämän jälkeen Aslak laittoi valot päälle ja sammutti muutaman kerran, tämän jälkeen oli hätävilkkujen vuoro. Vihdoinkin Aslak onnistui saamaan myös auton käyntiin ja yritti vaihdetta päälle, tietysti ilman kytkintä, jolloin kuului aikamoinen rohinaa, mutta jotenkin vaihde loksahti päälle ja auto otti oikein jänisloikan eteenpäin ja sammui siihen. Tämä toistui muutamia kertoja ja koko ajan hänen parkkipaikkataistonsa jatkui ja lopulta kun Aslak oli ainoana parkkipaikalla, hänen onnistui käynnistää peliensä ja näkymällä kohti pohjoista.
Poliisit, jotka olivat odottaneet kärsivällisesti, laittoivat torvet soimaan ja hälytysvalot vilkkumaan ja pysäyttivät Aslakin kotimatkan.
Poliisit tulivat ulos autosta ja tarjosivat alkometriä Aslakille puhallettavaksi.
Aslak puhalsi ja puhalsi, mutta mittari näytti nollaa eivätkä konstaapelit olleet uskoa silmiään.
”Sinun täytyy tulla mukaan veri kokeeseen, sillä meidän mittarissa näyttää olevan jotain vikaa”, sanoi toinen konstaapeleista.
”Enpä tuota oikein usko, että mittarissa on vikaa”, hymyili Aslak, ”se nyt vaan oli tänä iltana minun vuoro olla houkutuslintuna!”